Asiakaspalautteet
"Pääsin kokeilemaan uutta terapiamuotoa itselleni. Tykästyin!
Erityisesti tykästyin Danielaan, joka on persoonan aivan mahtava. Aion kokeilla jatkossakin"
"Oli mahtavaa löytää terapeutti, joka oikeasti välittää ja haluaa auttaa!"
"Asiantunteva ja helposti lähestyttävä.
Opin itsestäni paljon uusia asoita.
En olisi uskonut, että terapia voi olla myös hauskaa."
Omin Sanoin.
Asiakkaan kertomus sosiaalisten tilanteiden pelosta ja ujoudesta.
Olen aina ollut luonteeltani ujo ja aikuisiällä aloin kärsimään sosiaalisten tilanteiden pelosta.Tunnen oloni epävarmaksi enkä osaa olla oma itseni esimerkiksi juhlissa, joissa on minulle vieraita ihmisiä. Alan jännittämään ja pelkään etten keksi mitään sanottavaa.Ulkonäköni kiinnittää huomiota, joten välillä koen olevani väkisinkin esillä.
Sisarukseni ovat sosiaalisempi ja avoimempia kuin minä ja välillä tuntuu, että minulta odotetaan samanlaista sosiaalisuutta. Joskus olen keksinyt tekosyitä jonkun tapahtuman välttämiseksi. Viihdyn hyvin ystävieni kanssa ja heidän seurassaan voin olla täysin oma itseni.
Taideterapia kuulosti hyvältä ja rennolta tavalta käsitellä vaikeita asioita, vaikken pidäkään itseäni mitenkään erikoisen taiteellisena. Myös puhuminen on helpompaa kun saa keskittyä johonkin muuhun.
Taideterapiassa opin katsomaan itseäni uudella tavalla. Minun ei tarvitse olla super sosiaalinen höpöttelijä ja ujouden sijaan voin nähdä itseni esim. muille tilaa antavan kuuntelijana. Tajusin olevani itselleni turhan ankara vertaamalla itseäni sisaruksiini.
Puhumin vaikeistakin asioista tuntui luontevalta koska olit niin helposti lähestyttävät, vilpitön ja asiantunteva.
Tykkäsin erityisesti kollaasityöstä, jossa etsin itseäni voimaannuttavia kuvia.En vieläkään erityisemmin pidä isoista tapahtumista, joissa on paljon ihmisiä. Nykyään se on kuitenkin helpompaa."
Omin Sanoin
Asiakkaan kertomus kehonkuvan muuttumisesta.
Lapsesta asti olen ollut "pyöreä" en kuitenkaan lihava. Ruokapöydässä usein sanottiin "Meidän X:ällä on hyvä ruokahalu" ja "Meidän X ei nirsoille". Lapsuudenkodissani ei harrastettu muuta kuin penkkiurheilua, joten en ollut kovin hyvä koululiikunnassa. Siltikään minua ei valittu viimeisenä eikä suoraan kiusattu tai haukuttu painon takia.
Lukioaikainen seurustelukumppanini sanoi, ettei tykkää mistään laiheliineista. Tätä ennen en ollut nähnyt itseäni mitenkään vääränlaisena.
Vaikka hän kehui vartaloani, niin huomasin itsetuntoni alenevan ja aloin vertailla itseäni muihin. Pitäisikö olla laihempi/lihaksikkaampi/kiinteämpi.
Työpaikalla tuli välillä kommentteja "taisi ruoka maistua, kun ruokkis noin venähti" tai"ota nyt toinen palaveripulla, sinähän tykkäät makeasta". Eivät nämäkään olleet suoranaisesti ilkeitä kommentteja. Pikkuhiljaa vaan itsetuntoni aleni enkä enää voinut syödä toisten seurassa.
Söin kyllä kotona tai muiden katseilta piilossa. En ole ahminut tai oksentanut. En ole koskaan ollut yli- tai alipainoinen. Söin ihan tavallista ruokaa ja normaaleja annoksia, mutta en voinut enää syödä niin että joku näki. Tämä rajoitti paljon sosiaalista elämääni.
Syytin pitkään itseäni olotilastani. Terapia auttoi mua näkemään itsen pikkuhiljaa eri tavalla. Erilaiset harjoitukset ja keskustelu avasivat juuri noita menneisyyden pieniä tapahtumia, jotka johtivat isompaan ahdistukseen. Sinulle puhuminen on tuntunut alusta asti helpolta ja turvalliselta.
Onhan mulla on vielä pitkä matka edessä, mutta enää ei ahdista niin paljon.
